Pesuainetukku
Osola Oy on vuonna 1974 perustettu perheyritys, joka toimii Kotkassa.
Asiakaskunta koostuu pääosin yrityksistä sekä julkisen puolen asiakkaista ja
myymälä palvelee myös yksityisasiakkaita. Valikoimasta löytyy mm.
siivousaineet, -tarvikkeet ja -koneet, henkilökohtaisen hygienian tuotteet,
paperituotteet, kertakäyttöastiat ja jätehuollon tarvikkeet.
Yrityksen tavoitteena on aina tyytyväinen asiakas, joka saa juuri omaan
tarpeeseensa räätälöidyn ratkaisun. Tämän mahdollistamiseksi monipuolinen
valikoima, ketterä logistiikkaketju ja hyvä tuotetuntemus ovat
ratkaisevassa roolissa myös kumppaneiden osalta.
– Olemme olleet
Abenan asiakkaana vuosia. Kilpailukykyiset hinnat sekä nopeat ja luotettavat
toimitukset merkitsevät meille paljon, Pesuainetukku Osolalla yli 30 vuotta
myyntitehtävissä toiminut aluepäällikkö Soile Inkeroinen sanoo.
Laaja valikoima fiksun hintarakenteen tuotteita
Pesuainetukku Osolan markkina-alueita ovat niin Kymenlaakso, Itä-Uusimaa kuin Etelä- ja Pohjois-Savo. Tuotteet jaellaan noutopisteeltä, toimitetaan Pesuainetukku Osolan oman maksuttoman jakelun kautta tai tarvittaessa muiden yleisten jakeluväylien, kuten Postin tai Matkahuollon, välityksellä.
Abenan asiakkaana Pesuainetukku Osola kokee saavansa monia hyötyjä, jotka auttavat takaamaan pitkät ja tyytyväiset asiakassuhteet.
Yrityksen oma tuotevalikoima kattaa yli 200 vaihtoehtoa. Abenan globaalissa valikoimassa on tarjolla yli 38 000 tuotetta, joten sieltä on helppo valita ja nostaa omaan tarjontaan sopivat vaihtoehdot oman asiakaskunnan tarpeen mukaan.
– Hinta ohjaa tietenkin asiakkaidemme valintoja paljon, joten hintakilpailukykyisten tuotteiden etsiminen päämiehen kanssa on tätä päivää. Arvostamme, että Abenalta saamme tähän apuja, Soile painottaa.
Ketterä palvelu helpottaa nopeissa erikoistarpeissa
Abenan laaja valikoima helpottaa Pesuainetukku Osolan arkea, kun tilauksia on mahdollista keskittää ja niiden tekeminen hoituu helposti.
– Esimerkiksi korona-aikana oli mukava huomata, miten vakioasiakkaista huolehdittiin ja tavaraa saatiin rajoituksista huolimatta. Tuotevalikoima kantaa myös yli valtakunnan rajojen; toisinaan tuote on löytynyt, vaikka sitä ei olisikaan saatavilla Suomen valikoimassa, Soile kiittelee.
Tutustu Abenan tuotteisiin tästä, tai katso yrityksille suunnattu verkkokauppa täältä.
ABENAn kanssa yhteistyö on ihmisläheistä ja henkilökohtaista
Soilen mukaan keskinäinen luottamus on yritystoiminnassa kaiken perusta. Se mitä luvataan, se pidetään.
– Itsenäisenä ketjuihin kuulumattomana perheyrityksenä arvostamme palvelun henkilökohtaisuutta. Jos sovittuihin asioihin tulee muutoksia, odotamme, että ne käsitellään hyvissä ajoin ja avoimesti, hän kertoo ja jatkaa,
– Abenan kanssa yhteistyö on sujuvaa. Yhteyshenkilön saa helposti kiinni ja ainahan se ratkaisu on löytynyt. Mahdollisista hintamuutoksista ilmoitetaan ajoissa, mikä helpottaa omaa hinnoitteluamme. On myös tärkeää tuntea ihmiset yrityksen takana.
ABENAn tuotteet ja palvelut tukevat vastuullisuustavoitteita
Pesuainetukku Osola pyrkii toiminnassaan ympäristökuormituksen vähentämiseen sekä sen mahdollistamiseen myös asiakkaille oikeiden tuotevalintojen, tuotteiden käytön ja tarkoituksenmukaisen kierrätyksen kautta. Myös kuljetusvalintoihin ja pakkaamiseen kiinnitetään huomiota.
Useimmilla Pesuainetukku Osolan tarjoamilla tuotteilla on korkeat laatusertifikaatit sekä merkinnät, kuten Avainlippu tai Joutsenmerkki.
Yhteistyötä halutaan tehdä sellaisten yhteistyökumppanien ja toimittajien kanssa, joilla on hyvät laatu- ja ympäristösertifikaatit tai muutoin todennetusti kattavat laatu- ja ympäristöohjeistot. Abenan valikoimassa nämä asiat ovat lähtöjään kunnossa.
– Kaiken kaikkiaan voin suositella Abenaa vastaavanlaisille tukuille, joilla on laaja valikoima ja halu keskittää tilauksia, Soile sanoo.
Tutustu Abenan sertifikaatteihin tästä ja katso laatusitoumuksemme täältä.
Pesuainetukku Osola Oy
Pesuainetukku Osola
Oy on kotkalainen
pitkän linjan perheyritys, joka tarjoaa niin pesu- ja puhdistusainetuotteita,
paperituotteita, kertakäyttöastioita kuin jätehuollon tarvikkeita yrityksille
ja organisaatioille.